Koulutus: Väkivallan uhkaan varautuminen työpaikoilla

Väkivallan UhkaTyöpaikalla_helmikuu2019_Lapin kesäyliopisto

Työpaikkaväkivalta – Kuinka vähentää väkivaltatilanteiden riskiä työpaikalla ja selvitä uhkaavista tilanteista?

Väkivaltariski työssä kohdistuu erityisesti palveluammateissa toimiviin. Varautuminen on lakisääteinen velvollisuus. Se mahdollistaa järkiperäisen toiminnan ja vähentää pysyvien vahinkojen riskiä. Työn ja työtilojen suunnittelulla ja henkilökunnan kouluttamisella riskien hallintaan saavutetaan suuria etuja. Kyse ei ole monimutkaisista tai vaikeasti omaksuttavista menetelmistä, vaan kohtuullisella vaivalla sisäistettävissä olevista toimintatavoista ja työtiloissa tehtävistä järjestelyistä.

Kenelle
Ihmiselle, esimiehelle, tiiminvetäjälle, asiantuntijalle ja johtajalle; kaikille, jotka haluavat kehittää itseään paremmiksi ihmistuntijoiksi ja sitä kautta tulla pärjäämään paremmin itsensä ja ympärillä olevien ihmisten kanssa niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisessa elämässään.

Hyödyt
Päivä sopii esimiehille, joiden johtamassa organisaatiossa on väkivallan tai sillä uhkailun kohtaamisen riski.
Lisäksi koulutus sopii kaikille niille, joiden työhön liittyy väkivallan kohtaamisen riski, ja asiantuntijoille jotka ovat tekemisissä työturvallisuuskysymysten kanssa.

Mitä saat?
Perusteltu turvallisuuden tunne työssä kasvaa, millä on suuri merkitys työssä viihtymiselle ja työteholle. Taloudellisten menetysten riski vakavien henkilövahinkojen yhteydessä pienenee.

Kouluttaja
Työpaikkaväkivalta-koulutuspäivän valmentajana toimii Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma, jolla on kokemusta uhkaavista tai väkivaltaisista potilaista alkaen vuodesta 1982.

Hän on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti, jolla on unilääketieteen erityispätevyys ja alansa dosentuuri. Hän toimii myös yksityislääkärinä ja lukuisissa päätoimensa ulkopuolisissa asiantuntijatehtävissä.

Koulutus toteutetaan luennointina, keskusteluna ja mielikuvaharjoituksia soveltamalla.

 

OHJELMA

08.30 Ilmoittautuminen, aineiston jako ja aamukahvi

Mistä väkivalta kumpuaa?

Missä ja milloin väkivaltaa esiintyy eniten?

10:30 Tauko

Millaiset seikat saavat ihmisen käyttäytymään väkivaltaisesti?

11:30 – 12:15 Lounas (omakustanteinen)

Kuinka luoda turvallisuutta tilajärjestelyillä?

14:00 Tauko

Miten kohdata uhkaavasti käyttäytyvä ihminen?

Mahdollisuus kysymyksiin päivän teemoihin liittyen.

15.30 Koulutus päättyy

Ilmoittautuminen:

Sähköisellä lomakkeella tästä linkistä  4.2.2019 mennessä. Tulosta esite tästä linkistä

Järjestäjä:

kesäyliopsito