Santa Claus Golf avaa kesäkauden

IMG_2627

Tältä näyttää Ounasvaaran golfpuistossa! Kentällä ensimmäistä kertaa kokeillun talvisuojauksen myötä päästään jo nyt erinomaisille viheriöille.

Ounasvaaran golfpuistossa päästään keskiviikkona pelaamaan Joulupukin nimeä kantavalla golfkentällä. Talvella kentällä jo pelattiin uuden nimen alla lumelle ja jäälle rakennetuilla talvigolfkentän lumisilla väylillä ja valkioilla. Nyt pelaamaan päästään myös Santa Claus Golfin viheriöille, kun kenttä keskiviikkona 31.5.2017 avataan klo 10.

Ounasvaaran golfpuistossa kokeiltiin tänä talvena ensimmäistä kertaa greenien talvisuojausta. Golfkentän ylläpito Napapiirin pohjoispuolella on haastavaa, joten jatkuvasti on haettava keinoja talvehtimisen parantamiseen. Osalle viheriöstä toteutettu talvisuojaus osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi viheriöitä kiusaavan jääpoltteen torjumisessa. ”Muovien alta paljastui talven jäljiltä mahtava vihreä nurmimatto”, iloitsee kenttämestari Aarni Härkönen. Kentän auetessa päästään siis heti pelaamaan ja nauttimaan golfista erinomaisessa kunnossa olevilla viheriöillä. Tulevana vuonna kaikki greenit tullaan suojaamaan.

Kentän auetessa, alkavat myös golfin alkeiskurssit, junnugolfkoulu ja lajiin tutustumiset. Koko kesän kestävä junnugolfkoulu on alle 13-vuotiaille helppo, hauska ja halpa tapa päästä lajin pariin. Alkeiskursseja järjestetään pitkin kesää. Suomen Golfliitto on ottanut vuonna 2017 tavoitteekseen saada lajin pariin erityisesti uusia naisharrastajia, mikä näkyy myös kansallisen golfviikon ohjelmassa 5.-11.6.2017. Santa Claus Golfissa vietetään naisten sunnuntaita 11.6. Golfiin voit tutustua myös ROPS-HJK ottelussa 4.6.2017.

Junnugolfkoulu

  • 6 – 13-vuotiaille tytöille ja pojille, koko kesäloman ajan 5.6.-10.8.2017
  • 6-9v. ryhmä: maanantaisin klo 16-18
  • 10-13v. ryhmä: torstaisin klo 16-18
  • Hinta koko kesältä vain 50€ / junnu
  • Aiempaa kokemusta ei vaadita
  • Ilmoittaudu rohkeasti mukaan: http://santaclausgolfclub.fi/aloita-golf/junnugolfkoulu/

Alkeiskurssit

  • Kurssit ma-ke klo 18 – 20.30 (yhteensä 7,5h)
  • Hinta: aikuinen 200€, opiskelija 160€, juniori 120€ (13-18v.)
  • Kurssit: 5.-7.6. / 12.-14.6. / 26.-28.6. / 3.-5.7. / 10.-12.7. / 31.7.-2.8. / 7.-9.8. / 28.-30.8.
  • Ilmoittaudu rohkeasti mukaan: http://santaclausgolfclub.fi/aloita-golf/alkeiskurssi/

Kansallinen Golfviikko: https://golf.fi/golfviikko/ &  http://santaclausgolfclub.fi/golfviikko-2017/

Lisätietoja: Pia Lillberg, Santa Claus Golf, Toimitus / toiminnanjohtaja, 040 13 54321, pia.lillberg@santaclausgolfclub.fi