Rovaniemen Vuoden maatilayritys 2017 -palkinto on luovutettu Teerijoen tilan Riitta ja Esa Teerijoelle

Vuoden maatilayritys Esa ja Riitta Teerijoki

Riitta ja Esa Teerijoki ovat vastaanottaneet Rovaniemen kaupungin myöntämän Vuoden maatilayritys 2017-palkinnon. Kunniakirja ja 2000 euroa luovutettiin Teerijoen yrittäjäparille aktiivisesta tilansa kehittämisestä, uudisrakentamisesta ja rohkeista uusista avauksista. 

Esa Teerijoki on jatkanut sukutilaa kolmannessa sukupolvessa vuodesta 1999 alkaen. Teerijoen tilan päätuotantosuunta on maidon tuotanto. Tilalla myös ylämaannautaa sekä Lapin ensimmäinen pienteurastamo, Leivejoen Liha, jonka Teerijoet perustivat viime vuonna yhdessä toisen yrittäjäpariskunnan kanssa.

Rovaniemen kaupunki on vuodesta 1978 alkaen palkinnut vuosittain maaseudulla toimivia yrityksiä. Vuodesta 2010 alkaen on palkittu vuorovuosin alkutuotantoa harjoittava maa- ja metsätalousyritys ja muuta yritystoimintaa maaseudulla harjoittava yritys. Tänä vuonna oli vuoro palkita alkutuotantoa harjoittava yritys.

”On hienoa, että tilalle on löytynyt jatkaja, jolla on näin mahtava tekemisen meininki. Nyt palkinnon vastaanottanut yrittäjäpari on myös toisen polven palkittuja Rovaniemellä. Esan vanhemmat Marjatta ja Matti Teerijoki palkittiin Vuoden maaseutuyrittäjinä vuonna 1994”, kertoo Rovaniemen kaupungin maaseutupäällikkö Anne Nuutinen.

LISÄTIETOJA:  Anne Nuutinen, Rovaniemen maaseutupäällikkö  Anne.Nuutinen@rovaniemi.fi Puh. 0400 – 341 226 tai 016 – 322 8120