Eväät yrittämiseen

Kauttamme saat eväät yrittämiseen kaikissa sen vaiheissa.

  • uusi yrittäjä löytää tuellamme paikkansa Rovaniemeltä
  • yrittäjä saa meiltä henkilökohtaisen yritysneuvojan
  • yrittäjä saa tukea akuutteihin tilanteisiin


Harkitsetko yrittäjyyttä?

Lähtökohtana yrittäjyydelle voi olla esimerkiksi oma ammattiosaaminen, halu itsenäisiin ratkaisuihin tai hyvän tilaisuuden ilmaantuminen.

Ota etukäteen selvää, millaista taloudellista tukea voit saada ja mikä vaikutus yrittäjyydellä on esimerkiksi työttömyysturvaasi.

Kun suunnittelet yrityksen perustamista, hyvä paikka aloittaa on tutustua YritysSuomen verkkopalveluun. Tee YritysSuomen yrittäjätesti, jonka avulla pystyt testaamaan valmiuksiasi yrittäjäksi ryhtymiseen. Tee yrittäjätesti

Yritystoimintaa suunnitellessasi voit aina olla yhteydessä myös yrityskehittäjiimme.

Yrityksen perustamisvaihe

Starttiraha

Starttirahan tarkoituksena on turvata yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulo sinä aikana, jonka luonteeltaan päätoimisen yritystoiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän, kuitenkin enintään 18 kuukauden ajan. Starttiraha on tarkoitettu päätoimisesti yrittäjäksi ryhtyvälle henkilölle.

Starttirahan myöntämisen edellytyksenä on, että:

  • starttirahan hakijalla on tai hän hankkii riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan ja
  • aiottu yritystoiminta on luonteeltaan päätoimista ja sillä arvioidaan olevan jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset.

Lue lisää YritysSuomen sivuilta tai kysy lisää yrityskehittäjiltämme.

Liiketoimintasuunnitelma

Yritystoimintaa suunnitellessasi kannattaa laatia kirjallinen liiketoimintasuunnitelma.

Sähköisen liiketoimintasuunnitelman voit tehdä kirjautumalla OmaYritysSuomi –palveluun osoitteessa https://oma.yrityssuomi.fi/.

Palvelun kautta voit myös pyytää kommentteja omasta liiketoimintasuunnitelmastasi yrityskehittäjiltämme. Kirjautuminen vaatii pankkitunnukset.

Tätä suunnitelmaa voit käyttää yhteydenpidossa Rovaniemen Kehityksen yrityskehittäjien kanssa sekä hakiessasi starttirahaa, avustusta tai lainarahoitusta.

Tarkista YritysSuomen aloittavan yrittäjän muistilistasta, oletko ottanut huomioon kaikki asiat, joita yritystä perustettaessa tulisi ottaa huomioon.

Yrityksen kehittäminen

Yritystoiminnan kehittäminen on olennainen osa yrityksen kilpailukykyä. Yrittäjän on hyvä pohtia uusia liiketoimintamalleja ja uudistaa yrityksensä tuotteita ja palveluita. Myös liiketoimintasuunnitelmaa kannattaa päivittää usein.

Kauttamme saat tietoa ja apua erilaisten julkisten tukien löytämiseen ja hakemiseen.

Kartoitamme kanssasi julkisen tuen käyttömahdollisuudet yritystoiminnan kehittämis- ja investointihankkeissa. Avustamme yrityksiä hankesuunnitelmien ja -hakemusten laadinnassa.

Palveluita yritystoiminnan kehittämiseksi

Tee YritysSuomen kehittämiskartoitus, jonka avulla voit muodostaa kokonaiskuvan yrityksesi kehittämistarpeista.

Omistajanvaihdos

Omistajanvaihdoksen toteuttaminen voi kestää kauan ja hallitun vaihdoksen aikaansaamiseksi on syytä käyttää asiantuntijapalveluita.

Neuvomme sinua omistajan -ja sukupolvenvaihdoksiin liittyvissä asiossa.

Harkitessasi omistajanvaihdosta, tutustu ensin Yritys-Suomen Yrityskaupan muistilistaan.

 

LAPIN YRITYSPÖRSSI ON YRITYSTEN KAUPPAPAIKKA
Lapin Yrityspörssi on yksi kanava, joka pyrkii edistämään lappilaisten yritysten sukupolven-/omistajanvaihdoksia.

Lapin Yrityspörssin ilmoitusten selaaminen ja niihin vastaaminen on maksutonta, samoin kuin palveluun rekisteröityminen.
Ilmoitusten jättäminen on maksullista. Tarjolla on eripituisia ilmoitusvaihtoehtoja ja palveluita.

lappi_yritysporssi_pieni


YS_tunnus_cmyk_FIOlemme osa Yritys Suomi -palvelua Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille.