Kohti Simerockia -kilpailu uudistuu ja etsii tänä keväänä tulevaisuuden tähtiä kovatasoisen tuomariston avulla

Eva Adamson promo 1
Finaali Half Moon -yökerhossa lauantaina 26.5.2018

Kohti Simerockia -kilpailu uudistuu. Toukokuun lopulla Rovaniemellä kisattavassa finaalissa alle 25-vuotiaat tulevaisuuden tähdet pääsevät esiintymään ja näyttämään taitonsa Suomen musiikkialan huippuammattilaisille ja levy-yhtiöiden edustajille.

Kilpailun kovatasoisen tuomariston muodostavat Universal Music Finlandin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen, Sony Music Finlandin agentti Marko Salo, Salatut Elämät ja Uusi Päivä-ohjelmista tuttu laulaja-näyttelijä Eva Adamson (kuvassa) sekä Simerockin festivaalijohtaja Sime Yliaska.

Voittaja pääsee esiintymään elokuussa kolme viimeistä vuotta loppuunmyydylle Simerock-festareille yhdessä Haloo Helsingin!, JVG:n, Apulannan, Sannin, Evelinan ja monen muun huippuartistin kanssa.

Kilpailu on tarkoitettu koko Suomen alle 25-vuotiaille musiikkialan tuleville tähdille. Uusille, nuorille bändeille tarkoitettuun kilpailuun on jo tullut ilmoittautumisia muualta Suomesta, mutta parhaillaan innostetaan mukaan nuoria kykyjä Rovaniemeltä ja Lapista.

Juontajana Kohti Simerockia -tapahtumassa toimii Fitnessmalli 2017 Meri Turunen.

Ilmoittautuminen on nyt käynnissä. Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää osoitteeseen: sime@simerock.com

 

Mitä, missä, milloin?

La 26.5.2018 Kohti Simerockia -kilpailun finaali, Half Moon Nightclub, Rovaniemi
Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin. Tapahtuma on ikärajaton. Yökerhossa on erillinen anniskelualue tapahtuman aikana.

10.-11.8. 2018 Simerock, Ounaspaviljonki, Rovaniemi
Tähän menessä varmistuneet esiintyjät: Haloo Helsinki!, JVG, Sanni, Apulanta, Kaija Koo, Evelina, Pikku G, Lauri Tähkä, Arttu Wiskari, Isac Elliot, Reino Nordin, Nelli Matula, Aleksanteri Hakaniemi, Pyhimys, Cledos, Mäkki Sairas T & Julma H, OG Ulla Maija. www.simerock.com
 LISÄTIEDOT: Sime Yliaska, Festivaalijohtaja, Puh. 0400 950845 sime@simerock.com