Kiinalaisen Uudenvuoden juhla kuvataan Kiinan medialle Rovaniemellä

Leijonatanssi_KUVA KARI ROSENBERG

KUVA: KARI ROSENBERG kiinalainenuusivuosi.fi

Jo kymmenen vuoden ajan Helsingissä näyttävästi vietetty Kiinalaisen Uudenvuoden juhla näkyy tänä vuonna myös Rovaniemellä. Juhlallisuudet kuvataan tänä vuonna kiinalaista mediaa varten Napapiirin lumisissa maisemissa torstaina 1.2.2018.

Joulupukin Pajakylässä, kiinalaisomisteisen hotelli Nova Skyn ympäristössä, kuvattava mediatuotanto esitetään Kiinan medioissa varsinaisena Uudenvuoden päivänä eli 15.2.2018. Ohjelmassa juhlatunnelmista nauttivat lappilaiset ja kiinalaiset perheet yhdessä Joulupukin kanssa.

Kiinalaisen Uudenvuoden juhlapäivänä 15.2. juhlitaan myös Helsingissä Keskuskadulla ja Rautatientorin Jääpuistossa. Ulkoilmajuhlassa nähdään leijona- ja lohikäärmetansseja sekä monipuolista uudenvuoden ohjelmaa suomalaisten ja kiinalaisten taiteilijaryhmien esittämänä. Alueelle nousevat myös kiinalaiset markkinat ja uudenvuoden herkkuja tarjoileva ruokatori.

Tämän vuoden juhla aloittaa Koiran vuoden. Kiinalainen horoskooppi perustuu 12 eläinmerkkiin, jotka toistuvat 12 vuoden sykleissä. Jokaisella vuodella on oma horoskooppieläimensä, jonka ominaisuuksien uskotaan heijastuvan vuoden tapahtumiin ja sen aikana syntyneiden ihmisten luonteeseen.

KUV-2016_leijonatanssi_c_Kari_Rosenberg
Rovaniemen lumisen maiseman keskellä kuvataan muun muassa flash mob-henkisiä esityksiä kuten värikkäitä leijonatansseja. KUVA: KARI ROSENBERG

 

LISÄTIETOJA: Arctic China Oy Tang Chao/CEO Tel:+358 44 2767 316 tang.chao@arcticchina.com www.arcticchina.com  www.suurkiina.com