Arctic Design Weekillä avajaisia ja iltamia kaikelle kansalle

ADW 4

Järjestyksessään yhdeksäs Arctic Design Week järjestetään Rovaniemellä 20.–26. helmikuuta 2017. Maailman pohjoisimman designviikon taiteella höystettyä avajaisjuhlaa vietetään keskiviikkona 22.2. kello 18  alkaen Kulttuuritalo Korundissa.  

Kaikille avoimia avajaisia vietetään keskiviikko-iltana, jolloin Korundissa juhlitaan samanaikaisesti myös Fennia Prize -muotoilunäyttelyn sekä taidemuseon Francois-Auguste Biardin näyttelyn avajaisia. Lisäksi Korundissa on parhaillaan esillä Ateneumin taidemuseon kokoelmista koottu kiertonäyttely ”Suomen taiteen tarina” joka juhlistaa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta ja tuo ennen näkemättömät Suomen taiteen klassikot Lappiin .

Taiteellisen illan ohjelmassa on lisäksi BRP:n designkilpailun lanseeraus.  Yhtiön järjestyksessään kolmannen muotoilukisan saapuu avaamaan konsernin muotoilujohtaja Kanadasta.

”Avajaisilta on avoin kaikille kaupunkilaisille. Tavoitteena on olla hetki yhdessä muotoilun ja taiteen äärellä. Kello 20 siirrytään vielä viettämään avajaisten jatkoja Cafe&Bar 21:een”, sanoo viikon tuottaja Julius Oförsagd.

Korundissa juhlinta jatkuu perjantaina 24. helmikuuta kello 19–21 koko kansan iltamilla, jossa iloitaan Jutajaiset Folk Festivalin paluusta.

”Jutajaiset palaa uudistuneena Rovaniemen kesään 30.6.–2.7.  Tämän kunniaksi designviikon kävijät pääsevät kurkistamaan perjantain iltamissa kesän Jutajaisviikonlopun sisältöön ja uudistuneeseen konseptiin”, kertoo festivaalin johtaja Paula Kähkönen.

Iltamissa tarjoillaan muun muassa folkia barokilla höystettynä, tanssin iloa ja yllätyksiä.  Musiikki-iloittelu jatkuu vielä ravintolan puolella.   ”Jutajaiset goes Arctic Desig Week”  -iltamiin on vapaa pääsy.

Designbrunssit ja dinnerit

Tälläkin kertaa Arctic Design Weekillä ovat mukana vuosien varrella suosikeiksi nousseet designtapahtumat näyttelyistä, putiikkiin, brunssiin ja dinneriin.  Tämän vuoden Arctic Design Dinnerille voi siirtyä suoraan perjantain iltamista, sillä ainutlaatuinen kattaus avataankello 20 Korundin tiloissa.

Tämän vuoden unohtumattoman illallismatkan lappilaisiin makuihin ja Suomen taiteen tarinaan Arctic Design Week toteuttaa yhteistyössä keittiömestari Teemu Korkalaisen ja Kulttuuritalo Korundin kanssa. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Teemu Korkalainen on kehittänyt Korundiin lappilaisen version virallisesta juhlavuoden Suomi 100-menusta. Designviikolla tuo menu saa vielä yllätyspiirteitä arktisen muotoilun ja suomalaisen taiteen kunniaksi. Illallinen järjestetään paikassa, jossa et kuvittelisi ruokailevasi.

Designbrunsseja on tarjolla Aitta Dine Delissä lauantaina ja sunnuntaina.   Viikon huipennuksena lauantaina nähdään Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan monialainen spektaakkeli, joka yhdistää vaatetta, mediaa, sirkusta ja tanssia.

Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen Kehitys Oy:n järjestämän viikon tuottaja on rovaniemeläinen Julius Oförsagd Company Oy.

Arctic Design Weekin avajaiset
Ke 22.2.  klo 18 -20,  Kulttuuritalo Korundi, Lapinkävijäntie 4.  Vapaa pääsy

Avajaisten jatkot
KE 22.2.  klo 20, Cafe & Bar 21, Rovakatu 21

Jutajaiset goes Arctic Design Week
pe 24.2. klo 19-21, Kulttuuritalo Korundi. Vapaa pääsy.

ADW Brunssi
LA-SU 25.-26.2.  Aitta Deli&Dine, Rovakatu 26
Lähi- ja luomuherkku brunssi designilla kuorutettuna.
Varaukset: Aitta Deli&Dine

Arctic Design Dinner
PE 24.2. klo 20 Kulttuuritalo Korundi.
Illallisen hinta 115€/105€.
Varaukset: Korundin lipunmyynti.

Koti-ilta
LA 25.2., klo 20-01
Hostel Café Koti, Valtakatu 21
Ohjelmassa Pia Lindforsin kokoama lappi-henkinen flashmob-performanssi, paikallisia DJtä sekä video- ja valoshow. Klubi-iltojen tarkoituksena on tuoda esille paikallista kulttuuri-osaamista.

Arctic Design Week 2017  20.26.2.2017  www.arcticdesignweek.fi
Arctic Design MISH MASH 23.-24.2.2017  www.arcticdesignweek.fi/fi/mish-mash
#7 NKS Symposium
23.-24.2.2017  www.arcticdesignweek.fi/fi/nks7

Lisätietoja: ADW-tuottaja Julius Oförsagd , puh. +358 (0)40 8668737 julius@arcticdesignweek.fi