Siirry suoraan sivusisältöön
Lähiruokaa julkisiin keittiöihin Lapissa –hanke

 Hankkeen toteutusaika 1.4.2010–31.5.2012

Hankkeen sisältö

Hankkeen aikana välitetään tietoa lappilaisen lähiruoan käytöstä julkisella sektorilla. Hankkeen pääasiallisia kohderyhmiä on kaksi: lappilaiset elintarvikkeiden tuottajat ja julkisten keittiöiden ja valtion laitosten ruokapalveluiden vastaavat.
Keskeisiä kohderyhmiä ovat myös Lapin kuntien maaseutu- ja elinkeinoasiamiehet, kotitalousopettajat ja kuntapäättäjät.

Tuottajiin kuuluvat viljelijät, lihantuottajat ja -jatkojalostajat, teurastamot, maidon jatkojalostajat, kalastajat, juuresten ja vihannesten pakkaajat, tukkumyynti ja jatkojalostajat (kala, marjat, sienet ja yrtit). Julkiselle sektorille kuuluvat muun muassa koulut, terveyskeskukset ja sairaalat, työvoimatoimistot,  poliisi ja palokunta.

Hankkeen tavoitteena on, että vuonna 2010 lappilaista lähiruokaa tarjotaan julkisissa keittiöissä vähintään kerran viikossa ja vuoteen 2015 mennessä jo kaksi kertaa viikossa. Pyrkimys on saada tuottajat ja elintarvikeyrittäjät yhteistyöhön ostajien ja suurkeittiöiden edustajien kanssa.

Hankkeen tausta

Suomalaisten aterioista joka kolmas on ammattikeittiöiden tekemä. Näin ollen julkisen sektorin keittiöt ovat merkittävässä asemassa, kun painotetaan kestäviä hankintoja elintarvikealalla. Julkisella sektorilla päivittäin valmistetut tuhannet ateriat ovat suuri mahdollisuus lappilaisten elintarvikkeiden ja tuottajien esillepääsyyn.

Laki julkisista hankinnoista 30.3.2007/348, 2 § edellyttää, että hankintoja toteutetaan mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä ympäristönäkökulmat huomioon ottaen. Hankinnoissa pyritään myös varmistumaan tuotteen alkuperästä.

Kestävä elintarvike tai tarjoomus on mahdollisimman lyhyen toimitusketjun tuote tai sesongin mukainen tuote, tai se on toteutettu luonnonmukaisesti tai todennettavasti vastuullisten periaatteiden mukaisesti.


Muualla Suomessa hankintojen ympäristövastuullisuuden ja paikallisuuden kehittämiseen on kiinnitetty enemmän huomiota kuin Lapissa.

Enemmän tietoa hankkeesta ja sen toimenpiteistä sivulla  www.rovaniemenkehitys.fi/lahiruoka
Hankkeen ohjausryhmän jäsenet ovat:

Simo Alaruikka, ProAgria
Marja-Kaisa Huotarinen, Rovaniemen kaupunki
Kaija Kinnunen, MTK
Markku Kuortti, Muonion kunta
Elsi Malkki, Rovaniemen Kehitys Oy
Timo Ojanperä, Tunturin Tuoretuote
Anne Ristioja, Lapin ELY -keskus
Jussi Veijola, MTT Kasvituotannon tutkimus

Lisätietoja:

Projektipäällikkö
Anneli Takalo,
Puh. 040 763 5401
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi

ely_ja_leader_logt.jpg