Siirry suoraan sivusisältöön

akropolis_1.jpg

Ravintola Akropolista isännöi Andreas Andreou, joka on pyörittänyt suosittua kreikkalaisravintolaa myös Oulussa jo vuodesta 2000 lähtien.
 
akropolis_3_web.jpg

Kreikkalainen ravintola Akropolis on avattu Rovaniemellä

Rovaniemen ravintolakartalle ovat rantautuneet nyt myös Kreikan sinivalkoiset värit ja Välimeren keittiön maut.

Lokakuun viimeisellä viikolla Rovakadun ja Pekankadun kulmaukseen on avattu kaupungin ensimmäinen kreikkalainen ravintola
Akropolis, jota isännöi keittiömestari Andreas Andreou yhdessä yhtiökumppaninsa Rodi Ciwanin kanssa. Oulussa jo kymmenen vuoden ajan palkittua kreikkalaistaverna Creciania pyörittänyt Andreou halusi laajentaa yrityksensä Lappiin, koska pitää Rovaniemeä vetovoimaisena matkailukaupunkina.

- Meillä on ollut jo vuosia tapana käydä sukulaisteni kanssa Rovaniemellä tapaamassa Joulupukkia. Olemme tykästyneet Napapiirin kansainväliseen matkailutunnelmaan, kertoo Kyproksen kreikkalainen Andreou.


Erinomaiselta paikalta Rovaniemen ydinkeskustasta löytynyt liiketila täytti isännän vaatimukset. Asiakaspaikkoja on yhteensä 80 ja tavernatunnelma syntyy sinisävyisestä sisustuksesta, aitoihin kreikkalaismakuihin perustuvasta ruokalistasta sekä viineistä, jotka tuodaan isäntien kotimaasta ravintolaa varten.

Rovaniemellä on paljon aktiivisia Kreikan harrastajia ja mielellään maan lomakohteissa matkaavia, joten välimerellisten aterioiden äärelle on odotettavissa uskollista asiakaskuntaa.


Kreikkalainen ateria aloitetaan usein alkuruoalla, mezellä. Siinä koko pöytäseurue saa pieninä makupaloina maisteltavakseen monenlaisia meren antimia ja kasviksia tahnoina, salaatteina tai friteerattuina. Aterian päättää yleensä kreikkalainen jääkahvi, Cafe Frape.


Lounasaikaan Akropolis tarjoilee perinteisiä kreikkalaisia kotiruokia, kuten jauheliha-peruna-munakoisovuoka moussakaa, souvlákia eli grillattuja lihavartaita tai vaikkapa liha-sipulipata stifádoa.


Avoinna:

Ma-To
 11.00-22.00
Pe  11.00-23.00
La  12.00-23.00
Su  12.00-20.00

Lounas arkisin klo 11.00-15.00

Lisätietoja:
Greek Tavern Akropolis
Rovakatu 26, 96200 Rovaniemi
Puh. (016) 356 0060
E-mail: ravintola@akropolis.fi
www.akropolis.fi

Uutta elämää ydinkeskustaan

Ydinkeskustan tyhjistä liiketiloista moni muukin on saanut uutta elämää. Viikkoa ennen kreikkalaistavernaa avasi Joulukauppa Santapark Shop ovensa Sampokeskuksen Maakuntakadun puoleisessa liiketilassa.

Kalotinlinnan alakertaan kesällä avatun Café Linnan naapuriin puolestaan avataan marraskuun aikana kaksi ohjelmapalveluyritystä, Unique Lapland sekä Eräsetti. Lordin aukiolla sijaitsevasta hotelli- ja liikekiinteistöstä halutaan tehdä entistä voimakkaammin matkailijoita palveleva talo.

Myös kauppakeskus Revontulessa vietetään monet avajaiset loka-marraskuussa. Posti 96200 on jo siirtynyt Revontuleen, ja marraskuun aikana H&M, Dressmann, Laukkutalo ja kahvila Picnic avaavat myymälänsä. Elisa siirtyy nykyiseltä paikaltaan uuden Dressmann -liikkeen viereen samalle käytävälle Triumphin ja Polarn O.Pyret -lastenvaateliikkeen kanssa.