Oliver´s Corner täyttää kesäkuun alussa yhden vuoden. Juhlan kunniaksi Rovaniemen ainoa irkkubaari järjestää 5.–8. kesäkuuta omat festivaalit. Kävelykadulle nousee 30 metriä pitkä teltta, jossa neljänä iltana festaritunnelmaa kohottaa yhdeksän eri bändiä, muun muassa listahiteistään tunnettu Elokuu, joka vierailee Rovaniemellä ensimmäistä kertaa.
Ranua etsii vuoden 2013 parasta hilla/marjatuotetta. Voittaja julkistetaan elokuussa Ranuan maankuululla hillaviikolla.
Muotoilija Stefan Lindfors haastaa yritykset bisneksen tekoon perjantaina 3. toukokuuta Rovaniemellä järjestettävillä Muotoilun minimessuilla.
Yritysseteleiden haku on jälleen käynnistynyt. Tänä vuonna Rovaniemen kylien kehittämissäätiön tukea on jaossa yhteensä 70 000 euroa.
Venäläisten matkailu Suomeen ei pysähdy uudenvuoden lomiin, vaan arkipyhät innostavat matkustamaan ympäri vuoden. Tänä vuonna esimerkiksi toukokuun juhlapyhät yhdessä tuovat mukavan neljän päivän pikkuloman venäläisille.
Suosittua Extremerun-tapahtumaa ollaan tuomassa myös Rovaniemelle. Vuonna 2013 Vantaan ja Oulun lisäksi tapahtuma järjestetään Tahkolla nimellä ”Winter Extremerun”. Rovaniemen tapahtuman ajankohdaksi kaavaillaan syyskuun alkupuolta.
Rovaniemen Kehitys Oy:n Invest in Lapland -hankkeen investointiasiantuntijaksi Rovaniemelle on nimitetty MTI, kaup.tiet. yo Jaakko Pöykkö ja Kemiin YTM Hannu Jauhiainen.
Rovaniemi isännöi ennätysmäärän suuria kokouksia kesäkuussa 2012. Puolentoista viikon aikana kaupunkiin saapuu yli 8000 kokousvierasta, joka tulee olemaan Rovaniemen kaikkien aikojen ennätys. Eläkeliiton liittokokouksen ja kahden ison puoluekokouksen lisäksi hiljattain varmistui, että samaan aikaan myös EU:n Alueiden komitean Luonnonvaravaliokunta tuo seminaarinsa kaupunkiin.
Kansainvälisen Arctic Circles kesäkoulun osallistujat tarttuvat Rovaniemen keskustan elävöittämiseen ympäristö- ja yhteisötaiteen avulla. Toukokuun viimeisellä viikolla käynnistyvä tapahtuma on osa Rovaniemen World Design Capital -vuotta.
Ranualla on tarjolla kesä-elokuussa 2012 valmennusta yrityksille, jotka tarvitsevat apua tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Nopeatempoinen valmennus starttaa kesäkuun alussa ja kestää kolme kuukautta.
|
|