Siirry suoraan sivusisältöön
Uutisia

Rovaniemi vetää ennätysmäärän suurkokouksia kesällä 2012

Ensimmäisen kerran Lapissa järjestettävän Eläkeliiton liittokokouksen lisäksi Rovaniemi nousee median valokeilaan kesäkuun ensimmäisenä ja toisena viikonloppuna, jolloin Suomen keskusta ja Kansallinen kokoomus pitävät molemmat puoluekokouksensa Rovaniemellä.

- Kolme isoa kokousta merkitsee lottovoittoa koko seutukunnalle ja palveluelinkeinoille niin taloudellisesti kuin imagollisesti, toteaa kokouspäällikkö Juhani Sallanmaa Rovaniemi Congresses -palveluyksiköstä.

Kokouspäällikkö tekee parhaillaan töitä majoituspaikan löytämiseksi kaikille yli 8000 kokousvieraalle. Rovaniemen majoituskapasiteetti ei riitä, joten vuodepaikkoja on varattu aina Ranuaa, Kemijärveä ja Simoa myöten. Samoin ruokailut ja oheisohjelmat työllistävät kokouspaikkakunnan väkeä. Sallanmaa on markkinoinut kaupunkia koko 2000-luvun ajan eikä ole koskaan kokenut vastaavaa kokoussumaa.

Peräkkäisyydestä on toisaalta paljon hyötyä. Kaikki kolme kokousta pidetään 3500 henkeä vetävällä Lappi Areenalla, joten se voidaan pitää samassa asussa koko puolentoista viikon ajan. Aikaa ja rahaa säästyy, kun ei tarvit-se rakentaa ja purkaa välillä.

Kolmen vuoden välein järjestettävä Eläkeliiton liittokokous vetää yleensä noin 2500-3000 osanottajaa, mutta huippuvuosina jopa yli 6000.

- Pitää melkein toivoa, ettei Rovaniemi tekisi uutta ennätystä. Vuodepaikat olisivat silloin todella kiven takana, naureskelee Eläkeliiton Lapin piiri ry:n toiminnanjohtaja Heikki Raappana.


Eläkeliiton liittokokous 6.-7.6.2012
Osanottajia vähintään 2500-3000

Suomen keskustan puoluekokous 8.-10.6.2012
Osanottajia 2500-3000

Kansallisen kokoomuksen puoluekokous 15.-17.6.2012
Osanottajia noin 1500-1800